perjantai 12. elokuuta 2016

4. kylpyhuone

Hopeakorut Mujin lokerorasiassa. Tulisipa Suomeen Mujin myymälä!

Kylpyhuone on ollut hyvässä kuosissa jo pitkään. Päätin vuosia sitten, etten halua enää elää purkkikaaoksen keskellä. Sitä ennen saatoin ostaa edullista peruskosmetiikkaa piristysmielessä. Sittemmin olen minimoinut kosmetiikan. Pesen meikin pois munasaippualla (sama pala on käytössä jo neljättä vuotta) ja käytän vauvarasvaa – tällä hetkellä suosikkini on HIPP-sarjan voide. Vartalovoidetta en käytä koskaan. Pyrin siihen, että laittaisin iholle mahdollisimman vähän kemikaaleja, ja että kylpyhuoneessa olisi vain vähän purkkeja. Sukulaiseni valmistama pihkasalva on suosikkituotteeni!

Clas Ohlsonin työkalurasiassa ovat helminauhat sekä suvun kaulakello.

Korut järjestin jo kauan sitten lokerorasioihin. Arkena käytän vain minimalistisia hopeakoruja. Helminauhat ovat bileitä varten. Hiuksissa en käytä muotoilutuotteita, pinnejä tai väkkyröitä. En kestä sitä, että laatikot ovat täynnä lenksuja ja tukkavälineitä. Olen pitänyt hiuslenkkejä jo vuosia jousihaassa. Siinä ne ovat aina tarjolla.

Luksustuotteita edustavat Tallinnasta hankitut aromaterapiaöljyt, joita säilytän hohdokkaasti raejuustopurkissa.
Pyrin kaikessa kosmetiikassa minimalismiin. Käytän luonnollista meikkiä ja olen mahdollisimman paljon ilman ehostusta, jotten muutu sellaiseksi naiseksi, joka ei voi viedä roskia paljaalla naamalla. Uskon, että vedenjuonti, uni ja raitis ilma ovat iholle parempia kuin ihmeseerumit. Jos käytän kuorintavoidetta, teen sen itse raakaruokosokerista ja oliiviöljystä. Ajatus mikromuovista on ahdistava!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea tästä, miten kukakin marittaa tai järjestää kotiaan. Ihmiset ja kodin ja elämät ovat niin erilaisia. Itse olen aina ollut järjestyksen ystävä, siltikin halusin kokeilla kodin järjestämistä konmarin mukaan. Sitä mietin vielä, että ilahduttaako tuo raejuustopurkki sinua? ;) Mikromuoveihin en ole vielä perehtynytkään, varmaan pitäisi.

    VastaaPoista
  2. Olen tottunut raejuustopurkkiin! Voi olla, että vaihdan sen jossain vaiheessa, jos eteen sattuu sopiva rasia ilman kauppareissua.

    Mikromuoveja on kuulemma jopa ihovoiteissa ja pesuaineissa, mistä ne päätyvät esimerkiksi saastuttamaan Itämerta.

    VastaaPoista